Kaupungit
Suomen esimerkki
Vuonna 1998 Pyhä Henki kehotti minua rukoilemaan Jumalan Armeijan nousemista Suomeen, jokaiseen kaupunkiin ja kylään, sekä vähintään kymmentä rukouskeskusta eri puolille maatamme. V. 2000 esitin näyn piirrettynä Palatsi-srk:n, ICCC:n ja Ahvenanmaan Rukouskeskuksen järjestämässä rukouskonferenssissa Tampereella.
Aloitimme rukouksen Savonlinnan puolesta, sekä 14 muussa kaupungissa. Kiersin useilla paikkakunnilla kertomassa näystä ja opettamassa esirukousta paikkakunna puolesta. Vuonna 2006 kirjoitin kirjan ”Herra antaa teille kaupungin” ja tasan 10 vuotta myöhemmin näky toteutui, kun kaikissa Suomen virallisissa kunnissa oli kaupungin puolesta kokoontuva rukousryhmä. Näky toteutui usean toimijan kautta, minun osani oli synnyttää se rukouksesa ja laittaa alulle muutamissa kaupungeissa.
Vuonna 2008 Kansan Raamattuseura kokosi Herran kehoituksesta 10 000 esirukoilijaa Turku halliin, siten että rukousryhmä tai -pari kaikilta Suomen paikkakunnilta olisi mukana. Nettisivuille laadittu Suomen kartta muuttui valkoisesta siniseksi sitä mukaa, kun eri paikkakunnat rekisteröityivät tapahtumaan mukaan. Lopulta koko kartta oli sininen.
Suomen kaikki, tuolloin 415 kuntaa olivat edustettuina vaakunoineen ns, Kristus-päivässä Turussa 18.10.2008. Jokaiselta paikkakunnalta oli ilmoittautunut rukousryhmä tai rukouspari esirukoukseen oman kaupunkinsa tai kylänsä puolesta.
Esirukoilijat Suomen kunnista kantaen kuntansa vaakunalippua muodostivat ristin Turku hallin lattialle. Tässä oli Jumalan Armeija mobilisoituna kantaen lippujaan kuin Israelin sukukunnat muinoin valmiina taisteluun.
Turku halli täyttyi esirukoilijoista, jotka olivat sanan mukaisesti saapuneet Suomen jokaisesta paikasta.
Päivi Heikkilän kirja ”Herra antaa teille kaupungin” kertoo rukousarmeijan nostamisesta Suomessa. Kirja on samalla esirukouksen käsikirja. Se on julkaistu 10 eri kielellä.
Suomen kaupungit
Vuonna 1998 Pyhä Henki vaikutti voimakkaasti rukoillessani kehottaen nostamaan Jumalan Armeijan Suomen jokaiseen kaupunkiin ja kylään. Aloimme rukoilla oman kaupunkimme Savonlinnan puolesta rukousryhmässä, sekä vähitellen kaikkien kristillisten seurakuntien kanssa yhteisissä kokoontumisissa. Pikkuhiljaa aloitimme 14 eri paikkakunnalla rukousryhmät, ja synnytimme Hengessä maanlaajuista näkyä toteutumaan. Tampereella Palatsisrk:ssa v. 2000 järjestetyssä suuressa rukouskonferenssissa kerroin Herran antamasta näystä esittäen valkokankaalla Suomen kartan, johon oli merkitty rukousryhmä jokaiselle paikkakunnalle sekä lisäksi kymmenisen rukouskeskusta tai rukoustaloa.
Rukoilimme rukousarmeijan nousemista Suomen jokaiseen kaupunkiin ja kylään ja levitimme näkyä usean vuoden ajan. Myöhemmin Jumala puhui Kansan Raamattuseuralle esirukoilijoiden kutsumisesta maamme jokaisesta kunnasta (tuolloin 415) Turkuun isoon 10 000 hengen Kristus-päivä kokoukseen v. 2008. Heille oli mallina Sveitsissä aiemmin järjestetty vastaavanlainen tapahtuma.
Suomen esimerkki maanlaajuisesta kaupunkirukousarmeijasta on innostanut myös muita maita. V. 2013 sain olla kertomassa kansallisesta paikkakuntakohtaisesta rukousnäystä Jerusalemissa Kaikkien Kansojen Kokoontumisessa (Tom Hess), jossa osallistujia oli 180 maasta.
Vuonna 2006 kirjoitin kirjan ”Herra antaa teille kaupungn – Esirukoilijan käsikirja”, joka on myöhemmin julkaistu 10 kielellä.
Herra kehotti rukoilemaan kaupunkirukousarmeijaa myös muihin Euroopan maihin, ja sen jälkeen Hän on avannut oven useisiin maihin kertomaan näystä ja opettamaan esirukouksesta paikkakunnan puolesta, mm. Tanskaan, Norjaan, Viroon, Puolaan, Unkariin, Ukrainaan, Itävaltaan, Saksaan, Pohjois-Irlantiin ja Tsekkiin.
Näky kaupunkien puolesta on laajentunut Euroopan ulkopuolelle, kun kirjani julkaistiin Pakistanissa ja on v. 2023 alettu kääntää arabian kielelle tavoitteena saada se leviämään arabimaiden kristityille. Kiitos rukouksista tämän toteutumiseksi!
Viron kaupungit
Kaupunkirukousnäky syttyi Virossa, kun Healing Rooms kutsui minut puhumaan kansalliseen konferenssiinsa Tallinnaan v. 2013. Konferenssin aihe oli hengellinen sodankäynti ja siinä mainitsin lyhyesti myös kaupunkirukousarmeijasta. Mukanani oli muutama kaupunkirukouskirja, jotka jäivät sinne siemeneksi.
Viereisessä kuvassa olen esittelemässä kirjaani ”Herra antaa teille kaupungin” Tallinnan paimenten kokoontumisessa v. 2014, ja kertomassa näystä nostaa rukousarmeija Viron jokaiseen kaupunkiin ja kylään Tsaman vuonna.
Kirja julkaistiin vielä samana vuonna ja on tällä hetkellä loppuun myyty. Kirjaa luettiin Viron kristillisessä radiossa luku luvulta.
Puhuin kaupunkirukouksesta myös Haapsalun vapaakirkossa eräällä Jorma Lahikaisen johtamalla rukousmatkalla.
Virossa voitaisiin maanlaajuinen kaupunkirukous toteuttaa suhteellisen helposti, mikäli seurakunnat eri kaupungeissa alkaisivat yhdessä rukoilla paikkakuntansa puolesta. Tähän tarvittaisiin rohkaisuksi muutama isompi kaupunkirukousseminaari suurimmissa kaupungeissa.
Tanskan kaupungit
Tanskan kansallinen rukousverkosto Bedehus Denmark kutsui minut puhumaan kaupunkirukousnäystä rukousviikolleen Kolbingissa tammikuussa v. 2014. Tanskan suurin kristillinen lehti, jo 43 vuotta ilmestynyt Udfordringen teki aiheesta etusivun jutun ja sai Tanskan esirukoilijat innostumaan näystä.
Nyt Tanskassa on kaupunkirukousarmeija nousemassa lähes spontaanisti Pyhän Hengen vaikuttaessa uskovissa oma-aloitteista esirukousta paikkakuntansa puolesta. Seurakunnat ovat tulossa enenevässä määrin mukaan, myös yhteisissä rukouskokoontumisissa.
Norjan kaupungit
Filadelfia-srk Arendalissa kutsui minut v. 2014 puhumaan viiden kokouksen seminaarissa kaupunkirukouksesta. Vastaanotto oli innostunut, opetus antoi lisäinformaatiota ja rohkaisua kaupungissa jo meneillään olevaan rukoustyöhön. Siellä toimii myös 24/7 rukousvartio. Norjan kristillinen tv, Visjon Norge, haastatteli minua samalla matkalla, joten sain kertoa kaupunkirukousnäystä maanlaajuisesti. Kirjani ”Herra antaa teille kaupungin” on julkaistu Norjassa huhtikuussa 2015 Lähetysnuorten toimesta ja lähetetty myös maan rukousjohtajille. Saakoon se rohkaista rukoukseen!
Puolan kaupungit
Toukokuussa 2014 kerroin Puolassa Elblagin kaupungin helluntaiseurakunnassa esirukouksesta paikkakunnan puolesta ja saman tien sain kutsun seuraavaksi päiväksi kertomaan kansallisesta kaupunkirukousnäystä pastori Aleksander Baluczynski Gdynian kaupunkiin pastorien ja hengellisten johtajien kokoukseen, josta tilaisuudesta kuva tässä. Myöhemmin olen puhunut eri rukouskonferensseissa Puolassa sekä vieraillut joissakin seurakunnissa opettamassa esirukouksesta paikkakunnan puolesta.
Anna Baluczynska, pastori Aleksanderin puoliso, käänsi kirjani ”Herra antaa teille kaupungin” puolaksi ja puolalainen kristillinen kustantamo Szaron julkaisi sen huhtikuussa 2015.
Unkarin kaupungit
Huhtikuussa 2015 sain kertoa kansallisesta kaupunkirukousnäystä House of Prayer Budapestin järjestämässä Keski- ja Itä-Euroopan maiden rukouskokoontumisessa.
Vierailin myös Budapestin suurimmassa kansainvälisessä seurakunnassa, Danube International Church, tapaamassa pastoria ja muutamaa vanhemmiston jäsentä, joista jotkut olivat jo lukeneet kirjani ”Herra antaa teille kaupungin” englanninkielisen julkaisun ”The Lord Will Give You the City” ja antoivat siitä positiivista palautetta. Rukoukseni on, että Herra antaisi hengellisten johtajien sydämelle näyn toteuttamisen kaikkialla Unkarissa.
Ukrainan kaupungit
Itävallan kaupungit
Pohjois-Irlannin Peninsula-kaupungit