Itävallassa Herra on kahdella käynnilläni yhden ainoan palvelutyön kautta siellä, Key of David - rukousliikkeen, tavoittanut maan laajuisesti rukousjohtajat ja mobilisoinut rukousarmeijan nostamisen kaikkialle maahan. Tarvitaan kuitenkin vielä rukousta ja rohkaisua, että rukousryhmiä saadaan nostettua kaupunkeihin ja kyliin ja että seurakunnat tavoitetaan ottamaan vastaan kaupunkirukousnäky.

Uskon, että kirjani julkaiseminen saksaksi sekä sen levittäminen seurakuntiin ja kristillisiin kirjakauppoihin saa uskovat syttymään rukoukseen paikkakuntiensa puolesta ja aloittamaan rukousryhmiä sekä viemään näkyä seurakuntiinsa. Kiitos rukouksista asian puolesta!

Kuvassa olen Lintzin kaupungissa, jonka parkkipaikkakortissa luki suomennettuna "Koko kaupunki on valmis sinua varten"! Huomasimme vasta kuvan ottamisen jälkeen, että siinä lukee "muuttunut" Lintz ja kadun nimi Betleheminkatu". Lintzissä toimii rukousryhmä, joka rukoilee kaupungin puolesta.